”Suojelija” on kolmas singlelohkaisu Laura Moision 3.2.2023 julkaistavalta Vieras maa -albumilta. Melodisesti rikkaan poplaulun keskiössä on laulun ja jousien vuoropuhelu, ja riisutussa sanoituksessa piirtyy kuva suojelijan hahmosta ja toisen kannattelemisesta vaikeana hetkenä. Kaikki tarvitsevat ihmisen, johon tukeutua. Myös suojelija.
Vieras maa –albumierottuu lauluntekijän viimeaikaisesta tuotannosta uudenlaisella intiimiydellään ja tunteikkuudellaan. Samalla Moisio palaa laulunkirjoitustaipaleensa alkuun, jolloin hänen laulunsa olivat usein pianolla sävellettyjä rakkauslauluja. Vieraan maan hengittävässä, ajattomassa soundissa piano, akustiset kitarat ja jouset värittävät kappaleiden tarttuvia melodioita. Lauri Myllymäen tuottamalla levyllä soittaa Moision pitkäaikainen bändi (Ville Rauhala, basso; Sebastian Krühn, rummut; Lauri Myllymäki, kitara) sekä vierailevia jousisoittajia. Levyltä on julkaistu aiemmin kaksi singleä, ”Kirje” sekä ”Kerro jos näet”.
Tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Moisio tekee yhtyeineen helmikuussa kattavan levynjulkaisukiertueen:
8.2. Espoo, Louhisali
9.2. Jyväskylä, Poppari
10.2. Oulu, 45 Special
15.2. Tampere, G Livelab
16.2. Helsinki, G Livelab
23.2. Kitee, Kitee-sali
24.2. Lappeenranta, Nuijamies
Maamme arvostetuimpiin lauluntekijöihin lukeutuva Laura Moisio on julkaissut neljä studioalbumia, joista viimeisin, Laulaa kun ei voi muutakaan, ilmestyi koronapandemian kynnyksellä 2020. Moision albumit ovat olleet arvostelumenestyksiä, ja kakkoslevy Ikuinen valo oli ehdolla sekä Teosto-palkinnon että Kriitikoiden valinta -Emman saajaksi 2016.
Kuva: Verna Tervaharju